Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Kiinnostuin kirjasta, vasta kun se ilmestyi pokkarina. Kiinnitin huomioni kanteen, jossa oli vaaleahiuksinen tyttö kaukaisuuteen katsomassa. Silmissä heijastuu henkilö. Kiinnostuin heti, sillä kauniit silmät kirjan kannessa jostain syystä vetoavat minuun kovin. En oikein pidä alkuperäisestä kannesta, sillä siitä ei tule mieleen tyyneys ja vesi, mutta siitä kyllä tulee mieleen teehuone.

Noria on teemestarin tytär ja vastoin kaikkia traditioita hänestä, tytöstä on tulossa teemestari. Asiaa ei paljoa vastusteta, mutta se herättää outoja katseita. Eletään yhteiskunnassa, jossa vesi on lopussa, ja tarkaan säädeltyä armeijan toimesta. Teemestarien tehtävä on iät ja ajat ollut olla veden vartioita ja tehtävä on nyt siirtymässä Norian harteille. Hänestä tulee veden, lähteen vartija. Hänen olisi kyettävä suojelemaan lähdettä, vaikka armeija etsiikin sitä, ja on vaarallisa  olla veden vartija, veden ollessa vähissä ja veden piilottelusta voi saada kuolemantuomion. Noria joutuu tehdä valinnan. Lähteäkkö pois äidin luokse miellyttäen näin äitiään, vai jäädä veden vartijaksi isän mieliksi, vai mennä omaa tietään, mistä ei ole vielä mitään tietoa, mikä se on.

Kirja on kirjoitettu kauniisti. Se ikään kuin soljuu. Teksti vain virtaa eteenpäin, ja ei huomaakkaan, kun teksti vain etenee huomaamatta. Pidin tyylistä todella, sillä se oli hyvin seesteistä ja siinä oli jotain syvää hiljaisuutta, joka antoi rauhan. Kirja oli alusta loppuun rauhallinen, mutta jostain syystä tuntui, kuin kirjassa ei olisi ollut kohokohtaa. Kirja oli pikemminkin kuin virta, jossa oli nopeita vilkkaita kosken pätkiä ja suvantoja. Kirja kuitenkin piti hienosti tyylinsä alusta loppuun.

Pidin Noriasta hänen hahmostaan hänen ajatuksistaan. Hän oli omanlaisensa, ehkä välillä vähän naiivi ja sen vuoksi varomaton. Minusta Noria oli vahva hahmo loppuun asti. Hän oli myös erityisen rohkea. Jokainen ymmärtää kyllä sen lopussa. En pitänyt sotilaista tai sotilasvallasta. Se oli julmaa, mutta hädässä ihminen on julmimmillaan, ja kun ihminen tietää olevansa paremmassa asemassa kuin toinen, helposti ihminen käyttää asemaansa väärin. On tietenkin niitä, jotka eivät käytä, mutta lopulta ihminen on itsekäs olento. Kirjassa tämäkin tulee esiin.

Opin paljon kirjasta. Opin paljon vedestä. Muutakuin mitä koulu opettaa. Koulu opettaa veden molekyylirakenteen, sen että se on kiinteää, nestettä ja höyryä, mutta se ei kerro sinänsä mitään vedestä, ei sen luonteesta. Kirjan myötä vettä osaa arvostaa uudella tavalla. Pidin kyseisestä ajatuksesta hyvin paljon, ja siksi halusin laittaa tämän, vaikka se onkin aika alussa kirjaa.

"Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua tai loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä."

Arvostelu: <3<3<3<

Tähän kirjaan jostain syystä sopii Vocaloidi kappale Can't I Even Dream. Video, tai laulu ei ole tekemäni ja video ei ole omani. Kappaleessa on kuin vesipisaroita tipahtelisi.