Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Vau! Jälleen kerran upeaa tekstiä Salamalta ja kirja vei mennessään eikä päästänyt otteestaan irti hetkeksikään! Oli kuin meren tyrskyt olisivat lyöneet vasten omia kasvojani.

Piraijakuiskaaja sijoittuu pari kuukautta myöhemmäksi Käärmeenlumoojan tapahtumista ja kirjassa lähdetään selvittämään Unnan oikeiden vanhempien henkilöllisyyksiä ja hämrää menneisyyttä. Johtolangat johtavat Amerikkaan Californiaan ja näin lähkee koko aakoon jengi Californiaan. Kommelluksilta ei vältytä, kun matkassa on ylivilkas (kuormitettuna ylimääräisillä mieshormooneja omaava) hevonen, rokkari harakka, veren himoinen vampyyri, ujo orava ja ylisuojeleva lohikäärme. Tästä vielä puuttuukin, että he törmäävät matkalla kameleontiin. Tilannekomiikka ja sanailu on yhtä huumorin tajuista kuin ennenkin.

Piraijakuiskaaja oli minusta upea. Paikat oli kuvattu elävästi ja niin, että itsekkin tuntui sateisesta kesäsäästä huolimatta, kuin olisi ollut itse aaltojen kuohuissa Californiassa. Huumori heitot eivät ihan ehkä yltäneet Käärmeenlumoojan tasolle, mutta oli minun pakko ääneen nauraa, kun tuli heitto, että säälittävin tapa olisi kuolla jäämällä mopoauton alle.

Henkilöt olivat taas aivan ihania. Unnaan oli tosin palaa käpy (heko,heko). En pitänyt hänen tavastaan pitää mykkäkoulua ja tehdä päätöksiä ja vasta jälkeenpäin miettiä seurauksia. SPOILER COMING... Tästä minulla on esimerkkinä se, että Unna ja Rufus (ahh, Rufus ;3) menivät kihloihin. Oikein perinteiset ns. teinikihlat, mutta olihan tässä nyt tietysti poikkeustapaus, mutta ei siinä minusta ollut järkeä neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Toihan se sitten tietynlaista dramaattisuutta ja lopullisuutta heidän suhteensa loppuun. Ymmärrän Unnan ajatukset siitä, ettei hän halua elää jonkun jo valmiiksi suunnittelemaa elämää, mutta onko silläkään merkitystä, jos kuitenkin toista rakastaa. Unnasta tuli minusta jotenkin kylmä ja en oikein jaksanut lukea kirjaa hänen näkökulmastaan, mutta silti pidin Unnasta ja siitä kun hän mietti kihlaustaan.

"Voi luoja, Unna ajatteli. Mitä hän oli oikein ajatellut mennessään 17-vuotiaana kihloihin? 

Olisi väärin joutua jonain päivänä hautaan kokeilematta surffaria ensin edes kerran. 

Elämä oli niin lyhyt." -Unna

Eden ja Nemo olivat ihania! (lovable) Just loved them! Nemo oli ihana ja rakastin hänen kykyään sulautua ja kyetä saada muiden faunoidien voimia ja tunnistaa faunoidien eläin. Hän oli myös aivan ihana Unnalle ja ehkä jopa pidin hänestä enemmän kuin Rufuksesta, joka oli minusta liian rajoittava ja mustasukkainen Unnasta. Jotenkin myös Nemon surffari olemus veti minua puoleensa. Myös hänen epävarmuutensa oli söpöä. Eden oli ihanan vahva hahmo ja oli aivan huikasevan ihanaa lukea hänen ja Ronnin välisistä kohtaamisista. Pidin erityisesti heidän make out- sessionistaan ja aijonkin laittaa siitä pätkän tänne ;)

"Ote oli niin vahva, ettei Edenilä olisi mahdollisuutta päästä, vapaaksi, jos faunoidi päättäisi pitää hänet siinä. Jätkä nojasi käsiinsä ja tuijotti Edenin suuta, huulia joilla sekoittui luultavasti molempien verta. Se odotti lupaa, Eden ajatteli ja nyökkäsi hiljaa."

Tarina kantoi hyvin alusta loppuun ja tylsää hetkeä ei ollut. Metsästäjät tosin olivat hyvin pienessä roolissa jos ollenkaan, mikä oli sinänsä sääli ja kun kannessakin luki, että "metsästäjien moraali kylmäävän matala" niin odottelin jotain tapahtuvan, mutta mitään ei oikeastaan heidän osallaan tapahtunut. Paikoin kerronta oli epäselvää ja en jotenkin ottanut tekstistä tolkkua. Tapahtuva asia tapahtui yhdessä hötäkässä ja jälkeenpäin oli olo että Häh! Täh! En tosin valita. Salaman kirjoitustyyli on silti loistava ja en voinut olla itkemättä epilogissa, kun Rufus mietti asioita. Sydämmeni särkyi Rufuksen puolesta ja tuskin tulee korjaantumaan. Loistava kirja jälleen! Seuraavaa osaa odotellessa.

"Sanottiin, että ikävä oli onni. 
Täytyi kokea mielettömiä asioita tunteakseen ikävää." -Rufus

Grimmin sadut I: Ruusunen

Suomentanut: Raija Jänicke ja Oili Suominen

Eli tämä tyttö päätti sivistää itseään ja lukea alkuperäiset Grimmin sadut! Ja juu eiköhän nämä sadut pitäisi nätisti siirtää pois tuolta kirjaston lasten hyllystä. Tiesin, että Grimmin sadut ovat raakoja, mutta en ihan tällaista brutaaliutta osannut odottaa. No siis elettiin aika brutaalia aikaa näitä satuja kirjoitettaessa/kootessa, joten asia on ymmärrettävissä. Kyllä pidin ja rakastin näitä satuja, ja lopulta ei se raakuus niissä häirinnyt. Se mikä häiritsi oli, että nämä sadut olisivat lapsille tarkoitettuja.

Grimmin sadut: Ruusunen sisältää monta minulle ennestään tuttua satua, mutta oli uusia, joita en ollut ennen kuullut ja nautin niistä täysin siemauksin. Vanhoina oli Ruusunen, Laulava liekkuva leivonen, Persiljainen aka. Tähkäpää, Punahilkka, Kuusi joutsenta ja Kaksitoista metsästäjää. Oli ihana lukea nämä vanhat tutut sadut niiden alkuperäisessä muodossa ja kuten ne on tarkoitettu kertoa. Pidin erityisesti Kahdestatoista metsästäjästä ja Laulavasta liekkuvasta leivosesta.

Kaksitoista metsästäjää kertoo kauniin sadun menetyksestä ja periksiantamattomuudesta ja uskoon omaan rakkauteensa ja siihen, ettei se ole vain kuvitelmaa. Sadussa on minusta lähellä menetys ja se, että on pyrittävä parhaaseensa, vaikkei olisi mitään takeita onnistumisesta. On jaksettava uskoa. Laulavassa liekkuvassa leivosessa kerrotaan satu hyvä sydämmisestä tytöstä, joka välittää, ja vaikka mitä tulee hänen ja rakkaansa väliin hän ylittää esteet ja aina löytää rakkaansa. Hän myös omalla tapaa uhraa itsensä ja onnensa rakkaansa puolesta, joka on minusta sinänsä kaunista, sillä lopulta hän saa rakkaansa takaisin monen vuoden jälkeen.

Minulle ennestään tuntemattomia satuja oli monta, mutta eniten pidin saduista Outolintu, Kultalintu, Kaikenkarvainen, Hanhipiika, Kaksi kisälliä, Elinikä ja Karhunturjake. Outolintu satu muistutti paljon satua Siniparrasta ja se oli mielenkiintoisesti kerrottu hieman eri esinein. Karhunturjake kertoo sisäisestä kauneudesta ja sisäisestä taistelusta paholaista vastaan.

Elinikä oli lyhyt satu, mutta tiivisti hienosti ihmisen typeryyden ja sen, kuinka elämämme tässä maailmassa ajallaan kulkee ja selittää hauskasti kuinka ja miksi aikamme kulkee kuin kulkee tässä maailmassa ja miksi elämämme on niin pitkä. Hanhipiiasta pidin sen vuoksi, että siinä kyse oli vaihdokkaana olosta ja siitä, kuinka tulevan prinsessan paikan vei piika ja prinsessasta tuli pahainen hanhipiika ja joutui elämään kurjuudesta, mutta lopulta totuus tuli julki ja kaikki päättyi onnelliseksi.

 Pidin erityisesti Kaikenkarvaisesta, sillä se on satu piilotetusta kauneudesta ja siitä kun pitää piilottaa todellinen itsensä joltain. Tässä sadussa  prinsessan on piilotetava itsensä omalta isältään, joka haluaa naida tämän. Sadun nimi tulee siitä, kun prinsessa piiloutuu turkkiin, jossa on jokaisen valtakunnan eläimen turkista palanen, joten häntä kutsutaan siksi kaikenkarvaiseksi.

Saduista opin, ettei aina ole sitä onnellista loppua, mutta usein niin on. Epäonnellisesta lopusta on esimerkkinä Hiiri, lintu ja makkara, jossa kyseiset objektit vaihtavat työtehtäviään kyllästyttyään omaan osaansa. Tämä johtaa kaaokseen ja siihen, että "Koira väitti makkaralla oleen väärennetyt paperit, joten se joutikin kuolemaan." Eli makkara kuoli no näin kerrottakoon, että hiiri keittyi elävältä ja lintu hukkui kaivoon. Tarinan opetus on, että tyydy osaasi. Julmaa on ja onnellista loppua ei mailla ei halmeilla.

Saduilla usein on opetus, mutta ei kannata ihmetellä jos sitä ei välttämättä ole, sillä osa saduista on vain kehitetty ajan vietteeksi. Koetin joistain saduista löytää sen punaisen langan, mutta välillä sitä oli vaikea löytää. Suosittelen kaikille Grimmin satuja oli sitten nuori tai vanha (ei ehkä ihan pienimmille lapsille), mutta kannattaa lukea sadut ovat ihania ja niissä voi käydä mitä vain ja ne muistuttavat meitä asioista, jotka vuosien varrella helposti unohdamme. Minusta satuja ei voi arvostella! Laitan lopuksi vielä lempikohtani sadusta Kaikenkarvainen.

"Kuningas tarttui viittaan ja kiskaisi sen pois. Silloin tytön kultaiset hiukset pääsivät valloilleen ja hän seisois siinä koko loistossaan voimatta enää piiloutua. 

Ja kun hän oli pyyhkinyt noen ja tuhkan kasvoiltaan,

 hän oli kauniinpi kuin yksikään toinen maan päällä."

Meyer Marissa: Cinder (The Lunar Chronicles I)

Aivan upea kirja! Rakastuin sataprosenttisesti! Pohjalla tässä on ollut Tuhkimo- satu (Cinderella), mutta se on vaikeasti havaittava ja kauniisti piilotettu tarinan tukirangaksi. En tässä paljoa kerro Lunareista, koska pelkään pajastavani liikaa jos niin teen.

Cinder kertoo Cinder nimisestä kyporgista*, joka toimii mekaanikkona ja on äitipuolensa potkittavana. Cinder on vaihtamassa pieneksi jäänyttä kyborgi jalkaana kun ovesta astuu sisään Common wealth:n prinssi Kai, joka on tuomassa androidiansa** Cinderille korjattavaksi. Tästä siis tarinamme alkaa. Cinder tosin ehtii piilottaa jalkansa ennen kuin prinssi sitä huomaa. Cinderin haaveena on paeta äitipuoltaan ja kurjaa elämäänsä. Tulossa on tanssiaiset joihin kaikki on kutsuttu, mutta äitipuoli keksii Cinderille kaiken näköistä puuhaa, ettei tämä pääsisi osallistumaan, kuten autonkorjaamista ja Cinderin lähettämistä tutkimuksiin, joista kukaan ei ole elävänä tullut takaisin, mutta näinpä Cinder palaa. Tosin ei Cinder edes halua osallistua tanssiaisiin...

Kirja sijouttuu parisataa vuotta myöhemmäs Bejingiin. Kirjassa periaatteessa ollaan tulevaisuuden yhteiskunnassa ja voisi olettaa kirjan olevan dystopia, mutta ei tämä ollut. Meni pikemminkin scifi- kirjallisuuden puolelle kaikkini kyporgeineen ja androideineen. Vaikka kirja olikin scifimäinen ei se minua yhtään haitannut. Mielenkiintoinen oli myös kuun ja maan asetelma ja Lunarit, jotka elivät kuussa ja heidän uhka kohden maata. Minusta myös outoa oli, että yhteiskunnassa ei pidetty ollenkaan kyborgeista ja ne olivat kuin saastaa.

Maailmantilanteesta vielä sen verran, että maassa riehuu pandemiaksi laajentunut sairaus Blue fever, joka johtaa väistämättä kuolemaan. Parannuskeinoa on etsitty pitkään, mutta sitä ei ole löytynyt.

Pidin hahmoista aivan liikaa! Cinder oli voimakas tahtoinen ja päättäväinen päähenkilö, jonka ajatusmaailmaa oli kiinnostavaa seurata. Hahmon kehitys oli hienosti suunniteltu ja Cinderin tilanne todella oli vaikea. Nautin todella Cinderistä lukemisesta, sillä hän oli myös moniulotteinen hahmo, jolla oli sumea arvoituksellinen menneisyys. Cinderissä mielenkiintoista oli se, että hän pystyi näkemään jos hänelle valehdeltiin, ja minusta siitä oli hyötyä ja se oli mielenkiintoinen lisä.

Prinssi oli upea. Sellainen oikein kunnon kunnollinen prinssi, jonka pitää kasvaa liian nopeasti aikuiseksi. Pidin myös Cinderin androidista Ikosta, joka oli suloinen omine vikoineen. Vihasin äitipuolta ja en vain voinut käsittää hänen motiiveitaan ja hänen kamalaa kohteluaan Cinderiä kohtaan. Hän syytti kaikesta Cinderiä ja oli käsittämättömän julma tätä kohtaan.

Romantiikka kirjassa oli uskottavaa, ja se ei ollut sinänsä pää osassa, mutta toi kirjaan omanlaistaan säpinää ja sydämmentykytyksiä. Pidin myös erityisesti lopusta, sillä aina ei ole sitä happily ever afteriä ja tämä ei ole satu ja koska tämä kirja ei ole satu niin se on realistinen! Nyt vain odottamaan seuraavaa osaa ja sitä, miten Cinderin tarina jatkuu. Itse asiassa tilauksessa onkin minulla jo Scarlet ja Cress eli toinen ja kolmas osa Lunar Chroniclesia. I can't wait to have them!!

"She wished she could tell him it was all right. She understood. This was the decision she'd wanted him to make from the start, and nothing would change that. 

She was not worth starting a war over." -Cinder

Arvostelu: <3<3<3<3

*kyborgi=Ihminen jossa osia korvattu robotin osilla
**Androidi= robotti, jolla ihmismäisiä piirteitä

Päivityksiä päivityksiä! Hyvää juhannusta!

Eli ajattelin tällaisen välipostauksen pistää ^^ Eli tosiaan nykyään tämä on nykyään vain kirjablogini. Hei kaikille! Olen siis Miisa täältä Etelä-Suomesta. En ole paljoakaan saanut luettua kirjoja, koska käyn kesätöissä ja yhdeksäntuntisia päiviä teen, joten oikestaan päiväni koostuvat töistä ja nukkumisesta. Koetan lukea mahdollisimman paljon, mutta hidasta se on kun ei paljoa vapaa aikaa ole : ) Aion myös aloittaa mangan arvostelun blogissani! Mitäs muuta vielä.... Ainiin kohta lähtee iso copic tilaus ja se tarkoittaa myös blogini ulkonäön muutosta, kunhan vain pääsen piirrustamis puuhiin! Odotan myös innolla kirjatilaustani :3

Toivottavasti viihdytte ja löydätte mielenkiintoisia kirjoja ja saatte hyviä kirjavinkkauksia blogistani!

En omista tätä videota tai mitään siitä, mutta haluan vain laittaa sen, sillä tämä laulu on soinut päässäni viimeiset kaksi viikkoa! Rakastuin vain heti tämän laulun rytmiin ja kuinka se vie mukanaan!

Katja Bargum ja Hanna Kokko: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä

Kirja on tietokirja ja kertoo evoluutiosta ja siitä, mikä siihen vaikuttaa ja miten evoluutio on yleensäkkään mahdollinen. Kirja antoi kattavia ja erinomaisia esimerkkejä evoluutiosta ja lajiutumisesta ja selitti auki poikkeustapauksia ja toi ilmi evoluution todisteita. Kirja oli hyvää harjoitusta biologian ylioppilaskirjoituksiin. : )

Mitä jäi mieleen niin sukulaisvalinta, joka liittyy muurahaisiin (näistä pienistä maanvaivoista enemmän myöhemmin), mehiläisiin ja muihin yhdyskunta hyönteisiin. Mielenkiintoista oli myös koevoluutio ja kilpavarustelu. Evoluutio on todella hidasta, mutta se voi olla myös nopeaa. Kirjassa puhutaan myös lajiutumisesta ja lajin määritelmän hataruudesta ja siitä kuinka nykyinen määritelmä on hieman rajamailla. Nykyinen määritelmähän siis on, että uusi laji on syntynyt, kun geenivirta ei enää vaihdu.

Koevoluutiosta annettiin esimerkki madakaskarin kukasta, jolla on niin pitkä kukka, että pidettiin mahdottomana minkään pystyvän sitä pölyttämään, mutta siihen oli yhdellä perhosella kehittynyt piiitkä imukärsä ja se onkin ainut, joka kykenee pölyttämään tämän kasvin. Näin ne molemmat hyötyvät toisistaan ja ovat kehittyneet rintarinnan.

Kirjassa puhuttiin myös siitä kuinka Americassa on liike, joka yrittää kumota evoluution sanomalla, että me kaikki olemme, jonkun viisaan suunnittelun tulosta. Tämä kumotaan kertomalla hyviä esimerkkejä siitä, kuinka olemme todella epätäydellisiä ja todetaan, että evoluutio on hieman tyhmä, sillä se menee eteenpäin ja siinä voi käydä niin, että mennään jo niin äärimmäisyyksiin, että eliön säilyminen vaarantuu ja enää ei voida palata taaksepäin. Tähän on voitu argumentoida, että kyllähän valas on mennyt nisäkkäästä takaisin veteen, mutta siihen on kulunut miljoonia vuosia.

Kilpavarustelussa otettiin esiin vahvasti isäntä ja lois suhteet. Olisin halunnut kuulla muistakin kilpavarustelu tilanteista. Tästä esimerkkejä joita keksin itse on ehkä jonkin perhosen toukan ja linnun välillä. Toukka kehittää myrkkyä ja lintu pyrkii sopeutumaan myrkkyyn ja luomaan vastustuskykyä sille. ja toukka taas vielä vahvempaa myrkkyä.

En ole koskaan sen enempää kiinnittänyt huomiota noihin pieniin olentoihin muurahaisiin. Korkeintaan ärsyyntynyt niihin töissä, kun ne himoitsevat kioskin pehmiskonetta ja slush koneen herkullista sokeri aarretta. Olen tiennyt, että ne ovat järjestäytyneitä, mutta järkytyksenä tuli, kuinka järjestäytyneitä ne todella ovat. Kirjan yhdessä kappaleessa korjataan ajatuksia muurahaisista ja se todella teki niin. Oli hyvin mielenkiintoista saada selville, että muurahaiset pitävät orjia. Se oli uusi tieto. Muurahaiset pitävät myös karjaa(kirvoja), jonka jo tiesin, mutta en tiennyt, että muurahaiset saattavat myös viljellä sieniä. Tämä esimerkki tuli Afrikan lehdenleikkaaja muurahasilta, jotka leikkaavat ja raahaavat satoja kiloja lehtiä sienelle ravinnoksi, ja sieni puolestaan ravitsee koko muurahaisyhteiskunnan. Hieno esimerkki oli myös muurahaisten tratitionaalisesta tastelusta, sillä eräs muurahaislaji kohdatessaan toisen keon pistetään pystyyn kunnon sota, joka ratkaistaan laittamalla molempien "heimojen" puolelta muurahais soturi taistelemaan tikulle, kumpi murkku tippuu ensin häviää ja sodan on voittanut voittaja murkun puoli.

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen

Mielenkiintoinen kirja lapsen näkökulmasta kerrottuna kuolemasta ja taivaasta.

Nukkuu lapsi viallinen kertoo Sonjasta, jolla on ollut yskä jo pitkään. Asiasta ei perheelle uskalla perheen tilanteen takia sanoa mitään ja näin Sonja pitää yskänsä salassa. Liian myöhään Sonjan jo yskiessä verta ja kuumeessa, tajutaan Sonjan tilanne. Sonjan jo kolkutellessa kuoleman ovia ja enkelin vahtiessa häntä tapahtuu jotain. Jotain mene vikaan kun on Sonjan aika lähteä ja hän kieltäytyy menemästä sinne minne kuuluisi.

Kirja on kauniisti kerrottu ja sen rakenne on loistava. Kirja on hyvin lyhyt ja nopea lukuinen, mutta silti jotenkin raskas. Kuitenkin olisin toivonut kirjalta lisää pituutta ja olisi ollut hauska tietää lisää asioista, kuten Sonjan perheestä ja muista lapsista. Olen Enorannalta tottunut siihen, että hänen kirjansa ovat pitkiä, yksityiskohtaisia ja kauniita, mutta tämä poikkesi Enorannan tuotannolta olemalla lyhyt ja kysymyksiä auki jättäviä. Toki Omenmean vallanhaltijakin on kirja, joka jättää paljon kysymyksiä auki, mutta kuten Omenmean tämäkin kirja on taidokkaasti luotu taideteos, joka kokonaisuudessaan on minun ylistämiseni yläpuolella.

Omalla tavallaan Nukkuu lapsi viallinen on surullinen kirja, mutta onnellisuudessaan yhtä mitattava. Lopetus kirjalle oli yllättävä ja tuli yllättäen.

Enoranta on luonut minun mielestäni kauniin taivaan. Se on taivas, jossa jokainen näkee sen minkä siinä haluaa nähdä. Aikuisilla se on eri asia kuin lapsilla, mutta siihen liittyy ikä asioita ja se kun kasvaa aikuiseksi. Lapsille tuo taivas on usein kaunis paikka, joka toteuttaa lapsen haaveet. Sonja on suruissaan, sillä hän näkee sen enkelin näkökulmasta, joka on ankea ja surullinen. Sonja tahtoisi pelastaa nuo lapset, jotka menevät lopulliselta portilta, vaikka kykenisivätkin vielä kääntymään.

Enkelille taivas on lohduton paikka, josta hän ei ole osannut iloita. Ei voi sanoa, että enkeli kokisi kateutta lapsia kohtaan, mutta sisimmässään se on niin, vaikka se ei olisi kateutta se on silti kaipuuta parempaan, jonka enkeli on nähnyt jokaisen lapsen silmissä, joka portista astuu. Siksi paikka jota hän kotinaan kutsuu on ankea ja kylmä. Siellä on hänelle vain taivoittamattomia päämääriä ja oman unelman hylkäämisen kolkko kaiku. Enkeli on minusta hyvin omalaatuinen olento, joka on kaikessa haikeudessaan tunteeton.

Pidin Sonjasta hahmona, sillä hän on hyvin herkkä tunnetiloille ja osasi lukea ihmisiä. Se on usein lapselle ominaista, mutta jotenkin Sonjassa vielä erityisempää. Hänen pohdintansa oli kaunista ja oli mukava lukea kirjaa 10- vuotiaan näkökulmasta, mikä oli Enorannalta kertojana onnistunut loistavasti. Tämäkin kirja pyörii kuoleman ympärillä, minkä sarjan kirjoja onkin tullut luettua. Tämä ei välttämättä ollut koskettavimpia kirjoja joita olen lukenut, mutta kuitenkin kyyneleet nostattava. Pidin tämän kirjan kuolemasta ja sen selityksestä.

"Unelmansa edessä se oli heikko. Heikkouden edessä Sonia oli vahva. Hän veti kaapua syrjään ja hän tiesi mitä tehdä. Ehkä enkeli oli hänen ajatustensa sisällä tai ehkä hän oli aina tiennyt. Hän tarttui siipiin ja veti ne varovasti irti, työnsi lampeen, ensin yhden, sitten toisen. Sitten hän tarttui enkelin ojennettuun käteen ja auttoi sen ylös."

Minusta tuntuu, että jokainen on oman unelmansa edessä heikko ja jos meille annetaan sen toteutukseen mahdollisuus me haluamme lopulta unohtaa muut. On hyvä jos joku meitä auttaa, kun olemme heikkoja.

Arvostelu: <3<3<3<